Yhteisöllistä sensibiliteettiä virittämässä

 

(Scroll down for English)

Kysymys haavoittuvuudesta on taiteellisen työni ytimessä. Kovia rajoja ja yksilöllisyyttä korostavassa nykymaailmassa haavoittuvuus ymmärretään usein puutteena, vikana, jopa patologisena. Käsitän haavoittuvuuden vastakkaisesti inhimillisenä peruskykynä, sensibiliteettinä, joka mahdollistaa erilaisia virittymisen tasoja ympäröivän maailman kanssa. Haavoittuvuus on ennen kaikkea eettinen kysymys, joka suuntaa taiteen tekemistäni vahvasti.

Taiteellinen työni on lähtökohdiltaan poikkitaiteellista ja –tieteellistä. Se ei asetu yhdenkään taiteenlajin alle, vaan yhdistää ilmaisussaan laulua, nykytaidetta, paikka- ja tilannesidonnaisuutta. Taiteen ja tutkimuksen tekeminen eivät ole minulle toisistaan erillisiä alueita, vaan keskenään laskostuvia kokeilun, tutkimisen ja uteliaisuuden muotoja.

Työskentelen erityisesti sanattomalla äänellä, koska sanaton ääni kutsuu kehollisen tason kohtaamiseen järkeistävän tason ohi. Ihmisyyden värähtelevänä piirteenä ääni ylittää yksilö- ja jopa lajirajoja. Se ei jää vain ihmisyksilön sisälle, vaan leviää ja resonoi: osuu ennakoimattomalla tavalla todellisuuteen.  Äänessä resonoimme myös muun elollisen ja elottoman kanssa; ihmisyys vuotaa itsensä tuolle puolen. Nykyisen ekologisen kriisin oloissa ihmisyyden rajojen venyminen muiden lajien ja olemassaolon muotojen yli on luonteeltaan karkeaa, jopa raakaa. Seuraukset eivät rajoitu ainoastaan katastrofaalisiin seurauksiin luonnon tasolla, vaan koskettavat myös inhimillisen vuorovaikutuksen eri tasoja.

Haluan edistää työlläni sensibiliteetin syvemmän tason ymmärrystä maailmassa taiteen tekemisen keinoin. Tavoite on utooppinen, mutta ajattelen, että juuri taide – syvällisessä ja jatkuvassa kommunikaatiossa muiden ihmisyyden muotojen kanssa – voi olla antoisa paikka synnyttää leikillisesti ja kokeillen uusia mahdollisia käytäntöjä ja tietämisen keinoja. Positioni taiteilijana ja tutkijana ei ole objektiivinen, tarkkaileva, vaan altistuva ja läheisyydessä kokeileva. Kun ihmisille tapahtuu jotakin tällä kokemisen ja tuntemisen saralla, sillä on myös yhteiskunnallista merkitystä.

Taiteeni kytkeytyy myös monitahoiseen kysymykseen taiteen hyvinvointivaikutuksista. Työlläni ei ole suoraa hoidollista tavoitetta vaan pyrin uusien käytännön mahdollisuuksien luomiseen taiteen keinoin myös niiden ihmisyyteen kuuluvien piirteiden ilmaisuun, jotka eivät välity kognitiivisesti painottuneessa vuorovaikutuksessa.

Kuljen kohti ihmisarvon kysymyksiä ja niitä korostavien taiteellisten käytäntöjen ja muotojen kehittämistä. Taiteellinen työni puolustaa mittaamattomissa olevan jaetun kokemuksen merkitystä myös kärsimystä kohtaavan ihmisen, ja muun elollisen, elämässä.

Laulun lumovoima viittaa sellaiseen taiteelliseen tapahtumaan, joka sisältää muutosvoimaista potentiaalia (Ettinger 2005).


The question of vulnerability is at the core of my artistic work. In a society, where strict borders and individuality are highlighted, vulnerability is often understood as a lack, failure, or even pathological. I understand vulnerability in my work, on the contrary, as a basic human ability – sensibility – which enables for the different kinds of attunements with the surrounding world. Vulnerability is for me most of all an ethical question, and orients my work strongly.

 

My artistic work is transdisciplinary. It does not settle under the definition of one art form, but combines singing, sound art, contemporary music and site- and situation conditioned art forms. Artwork and research are not either separate areas for me, but unfold with one another as modes of constant exploration, searching and curiosity.

 

I work mostly with non-verbal voice, because it invites to an embodied encounter beyond the rational mode. As a resonating dimension of being a human, vocal voice also surpasses borders between individuals and species. Vocal voice does not stick inside of a human being, but unfolds and resonates: it hits the shared reality in unpredictable ways. We also resonate with other animate and inanimate nature in our voices. The ways in which humanity has stretched beyond its own limits in the current conditions of the environmental crises, overpowering other species and minor modes of existence, is brutal. The consequences do not limit only to the catastrophic results for the nature, but touch as well the different levels of human communion and empathy.  

 

I want to promote a deeper understanding of sensibility in the world, by the means of artworking. The goal is utopic, but I think that art, precisely, can be a fertile place for composing new kinds of practices and ways of knowing. My position, as an artist-researcher, is not really the position of a distant observer. Rather it is exposing and explorative in proximity.

 

My art and research connects also to the complex question of the well-being effects of art. It is not however therapy. By the means of vocal artwork, I aim at creating conditions for expressing such features of being human, which cannot be expressed via rational speech.

 

I am oriented towards the question of human dignity, and creation of art forms and practices, which would respect them. My artistic work stands for the significance of a shared, unmeasurable experience, also in a situation of suffering.